Kiropraktiikka

Mitä kiropraktikko tekee?

Kiropraktiikan tavoitteena on diagnosoida, hoitaa ja ennaltaehkäistä erilaisia tuki- ja liikuntaelimiin kohdistuvia vaivoja ja kiputiloja. Kaikki Suomessa toimivat kiropraktikot ovat suorittaneet ulkomailla ylemmän korkeakoulututkinnon.

Kiropraktikon hoitamat vaivat ovat yleensä biomekaanisia (liikkuvuus, toimivuus) ongelmia, jotka konkretisoituvat toiminnallisina tai kivullisina ongelmina. Usein asiakkailla saattaa olla myös erilaisia yleisterveyteen liittyviä sairauksia, jotka saattavat olla osa ongelmaa. Hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti ja vaatii aina kartoituksen (haastattelu / tutkiminen) ennen hoidon aloittamista.

Kiropraktikko hoitaa kaikenikäisiä potilaita, joten ikä ei ole este käynneille. Näemme vastaanotollamme paljon sekä lapsia ja nuoria. Ehkä on hyvä myös painottaa, että hoitotoimet eivät aiheuta kipua, vaikka saattavat ensimmäisellä käynnillä vähän jännittää (myös aikuisia). Hoitoja voidaan myös tehdä läpi koko raskauden ja näin helpottaa koko raskausaikaa sekä itse synnytystä.


Kuinka monta hoitokertaa tarvitaan?

Tähän ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta, jota voitaisiin soveltaa kaikkiin potilaisiin. Tässä esimerkkejä asioista, jotka vaikuttavat hoitomäärään:

Potilaan ikä, vaivan kesto, mihin kudoksiin vaiva vaikuttaa (esim. vain nivel, onko pehmytkudokset myös ongelmassa mukana), rakenteelliset muutokset, arkirasitteet (esim. alaselälle toistuva istuminen), muut sairaudet / lääkitykset, jne.

Kannattaa siis varata aika ja ensimmäisen hoitokäyntisi aikana kiropraktikko tekee jokaiselle potilaalle hoitosuunnitelman ja voi myös tarvittaessa antaa alustavan arvioin, kuinka monta hoitokertaa juuri sinun hoitoosi mahdollisesti tarvitaan.

Kokemuksemme mukaan hoidon alkuvaiheessa käyntejä tulee yleensä 2-4 lyhyemmällä välillä (n 1krt /vko), jonka jälkeen tarvittaessa muutamia seuranta käyntejä. Mutta koska jokaisen potilaan tilanne on ainutlaatuinen, tarvittavien hoitokertojen tarkka määrä selviää hoidon edetessä.